| Iltalehti keskiviikkona 16.10. | Otsikkoluettelo | Uusin lehti |
|
Ex-mäkikotkan elämä ei juuri nyt ole laiffiiMatti Nykänen jäi sairaslomalleTässä jutussa myös: Vielä kesällä Matti Nykänen vakuutteli, kuinka "elämä on laiffii", mutta nyt ex-mäkikotka on joutunut sairaslomalle. Nykänen kertoo sairaslomansa syyksi väsymyksen ja loppuunpalamisen. Myös Elämä on laiffii -singleä seuraava pitkäsoitto on joutunut hyllylle sairastumisen vuoksi. - Olen ollut sairaslomalla jo jonkin aikaa. Nämä ovat henkilökohtaisia asioitani, mutta minulla ei kuitenkaan ole mitään viinavaivaa tällä kertaa, Nykänen vakuuttaa. Kesällä Nykänen kertoi, että pitkästä aikaa oli kiva laulaa studiossa, vaikka hän jännittikin laulamisen sujumista. Tuloksena syntyi single, jonka nimi on tuttu slogan Matti-siideripulloissa olevista etiketeistä. Juomaa myytiin yli odotusten, ensimmäisten kuukausien aikana keskimäärin 50 000 pulloa kuukaudessa. "Kesä oli rankkaa aikaa"Nykänen kertoo, että mennyt kesä oli rankka. - Minulla on ollut pahoja oireita, etenkin kesä oli kovaa aikaa. Nyt täytyy vähän huilata. Kun kaiken maailman paineet painaa päälle joka suunnasta, niin tarvitsen lepoa. Nyt vain lenkkeilen ja kävelen ulkona. Uusi pitkäsoittoni ilmestyy vielä, sillä olemme saaneet jo pohjat valmiiksi, mutta ajankohta on avoinna. Myöskään levyn nimeä ei ole päätetty. Nykänen uskoo sairaslomansa kestävän vielä kaksi viikkoa. - Nämä ovat kuitenkin minun ja lääkärini välisiä asioita. Nyt vain hoidan itseni kuntoon, jotta olisin kahden viikon kuluttua täysissä voimissa. Matin ja puolisonsa Mervi Tapolan suhde on ex-mäkimiehen mukaan kohtuullisen hyvällä mallilla. - Meillä menee hyvin. Vaikka eihän kenelläkään nykyisessä maailmassa mene täysin hyvin. JARI KUPIAINENjari.kupiainen@iltalehti.fi |
| Copyright © 2002 Kustannusosakeyhtiö Iltalehti |